lauantai 18. syyskuuta 2010

Sokerikreemi

Sokerikreemi, tuo loistava "kosteuseriste" ja pursotettavien koristeyksityiskohtien kruunamaton kuningas, on ollut esillä monessa blogissa eikä suotta.

Halusin julkaista oman sokerikreemiohjeeni. Se on miellyttävän neutraalin makuinen, ei ihan niin raskas kuin voipohjainen kreemi sekä ei myöskään niin makea kuin sokerikreemit monesti on.

Minusta on vain hyvä, jos kreemistä saadaan tavalla tai toisella hiukan kevyempää, sillä makea marsipaanikuorrute ei mielestäni kaipaa enää yhtään lisämakeutta. Toisaalta rasvapohjainen kreemi on ehdoton marsipaanikuorrutteisissa kakuissa.

Yksi annos kreemiä riittää 5 munan kakun kuorruttamiseen (kun päälle tulee marsipaani tms. kaulittava kuorrute).


200 g margariinia
1 dl vettä
1,5 dl tomusokeria
(elintarvikeväriä, aromia)


1. Ota rasva pehmenemään hyvissä ajoin ennen käyttöä. Paloittele se pieniksi paloiksi, se nopeuttaa rasvan lämpenemistä.

2. Vaahdota rasva kuohkeaksi. Lisää vesi pieninä erinä vuorotellen sihdatun tomusokerin kanssa. Vatkaa koko ajan voimakkaasti. Kreemin rakenne pehmenee ja sitä on helpompi levittää kakun päälle.

3. Värjää ja/tai mausta kreemi haluamallasi tavalla. Itse lähes poikkeuksetta lisään valkoista väriä antamaan kreemille puhtaan valkoisen sävyn.




Lisää asiaa kreemistä...
- kreemi säilyy jääkaapissa kannellisessa astiassa
toista viikkoa.

- Ennen käyttöönottoa, anna sen pehmetä
huoneenlämmössä ja vatkaa sitten voimakkaasti.
Näin kreemi on jälleen käyttökelpoista.

- Itse käytän AINA Sunnuntai laktoositonta
leivontamargariinia, jossa ei ole maitoa eikä soijaa. 
Mutta ennen kaikkea siinä on paljon neutraalimpi maku
kuin voissa. Suosin voita leivonnassa muuten,
mutta kreemin pitää minulle olla ehdottomasti
kasvirasvaa, sillä en pidä voikreemin mausta.

6 kommenttia:

  1. Konditorialla ei kyllä ole mitään tekemistä tämän "kreemin" kanssa.. :)

    VastaaPoista
  2. Nimitys onkin ihan oma omituinen termini ;) Miksi tämä sitten luokitellaan jos ei kreemiksi? Olen tyytyväisenä nimittänyt tätä sokerikreemiksi mutta ilmeisesti tämä ei ole kreemi ollenkaan? :O

    VastaaPoista
  3. Kommentoin vain siksi kun ammattipuolella ei tavata sotkea keskenään margariinia ja tomusokeria vaan kreemit tehdään sokerisiirapin keittelystä alkaen. :)

    Sokerikreemiksi tätä monet kutsuu, ei siinä mitään.

    Oli leivontafoorumilla joskus puhetta että mistähän ihmiset on moisen "kreemin" edes keksineet, jostain ulkolaisista blogeista varmaan? Ei siinä, kätevä hätävarahan se varmaan on mutta kokeilehan joskus marenkivoikreemiä suolattomaan voihin tehtynä, nam! :) (silmääni pisti kirjoituksesi ettet tykkää voikreemeistä.)

    VastaaPoista
  4. Totta kyllä tuo muuten, juuri sillä tavalla mäkin olen aikaisemmin kreemiä tehnyt, mutta liekö lapsen myötä laiskistunut vai mikä lie kun tällä tavalla sortuu helpompaan :D

    Sokerikreemi ei kieltämättä ole kovin fiksu saati sitten missään nimessä ammatillinen termi :D Olen pääni puhki miettinyt fiksumpaa nimitystä tällekin mokomalle. Sitä paitsi kun tässä versiossa ei ole edes sokeria juuri nimeksi verrattuna moniin sokerikreemi-nimellä kulkeviin :O Jos sinä tai joku muu keksii niin kertoa saa ;)

    Foorumilta ko. ketjua seurailinkin. Vapaista suomennoksista kai seuraa näitä hassuja nimiä :D Esim. Buttercreamhan olisi suoraan käännettynä voikreemi? Kai?

    Ennen kuin tukin koko sivun, kiitän tuosta marenkivoikreemi-vinkistä, voi hyvinkin olla että sorrun kokeilemaan, kaikki mikä kuulostaa hyvälle on testattava :D

    VastaaPoista
  5. Hei,
    Mitähän tein väärin kun lopuksi vesi näytti erottuvan jonkin verran voista, enkä saanut massaa yhtenäiseksi vatkaamalla? Lisäsinkö veden liian suurissa erissä? Sain tosin korjattua tilanteen lisäämällä massaan vaniljatuorejuustoa, jolloin rakenne tasoittui sileäksi ja yhtenäiseksi. Ihan hyvän makuista tuli niinkin.

    Kiva ohje muuten, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  6. kumpi sopii paremmin muffineiden kuorruttamiseen sokeri- vai voikreemi ?

    VastaaPoista