keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Dr. Oetker Sokerimassa


Tätä päivää on odotettu, kun sokerimassa saapuu kaiken kansan helposti saataville, tavallisten kauppojen hyllylle! Dr. Oetker sen teki; sokerimassaa saa nyt myös sieltä mistä kulutusmaitoakin.

Massa on pakattu pahviseen pakkaukseen, jonka sisältä löytyy foliontyyppisessä kääreessä oleva massa. Massa on kirkkaan valkoista, eikä siinä ole värivirheitä, kuten saman valmistajan aikaisemmin markkinoille tuomassa valkoisessa marsipaanissa (tuotetta kokeilleet muistanevat ruskeat pilkut).

Olin hieman ennakkoluuloinen massan makua kohtaan, sillä mielestäni valmiit sokerimassat eivät maullaan ylpeile, vaan ovat kovin teollisen makuisia, eivätkä luo mielikuvaa hyvänmakuisesta, sokerisesta kuorrutteesta.

Tämä tuote kuitenkin yllätti. Maku on kieltämättä hyvin makea (suunnilleen yhtä makea kuin vaahtokarkit on), mutta muihin sokerimassoihin verrattuna erinomainen! Ei lainkaan teollista vivahdetta vaan juuri sitä mitä nimikin sanoo, sokerimassaa. Maussa oli myös aika voimakas karkkimainen vivahde, joka ei ole minusta ollenkaan huono asia.

Rakenteeltaan massa oli hieman muita "lajitovereitaan" pehmeämpää, joten suosittelen sitä käsitellessä käyttämään hieman reilummin tomusokeria tai cmc-jauhetta.

Massa sopisi erinomaisestí juuri kakun kuorrutteeksi (varsinkin lapset pitäisivät makeasta, karkkimaisesta mausta) ja miksei myös koristeiden tekoon.

Muihin väreihin en itse ole vielä törmännyt kuin valkoiseen, mutta olettaisin, että varsinkin menekin kasvaessa myös värjättyjä massoja tulisi saataville.

Saatavuudesta sen verran, että itse löysin massaa Citymarketista. 200 g paketilla oli hintaa 2,35 euroa.

Suosittelen kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti