lauantai 25. syyskuuta 2010

Mustikkatäyte

Mustikkatäyte on pehmeää ja herkullista ja sitä kyllä söisi ihan sellaisenaan.

Joskus olen käyttänyt kakun välissä mustikkarahkaa, mutta on tämä minusta kuitenkin pikkuisen parempaa. Tämä on täyteläisempää ja sopii siksi esimerkiksi raikkaan rahkakreemin kanssa kakun väliin hyvin.

Täyte on helppo soveltaa maidottomaksi käyttämällä kerman tilalla esim. Sunnuntai vaahtouvaa vaniljakastiketta (kaurapohjainen tuote).

Itse käytän hillona Valion mustikkatäytettä, joka on todella hyvän makuista ja aika paksua, joten se sopii hyvin tällaiseen hyydytettävään täytteeseen. Myös Saarioisen mustikkahillosta olen pitänyt.


Yksi annos täytettä riittää yhteen väliin halkaisijaltaan noin 25 cm olevaan kakkuun.

 
2,5 dl kermaa
250 g mustikkahilloa
2 dl mustikoita
(vaniljasokeria maun mukaan)
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

2. Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mustikkahillo ja mustikat sekä sokeri.

3. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon puristetut liivatelehdet. Kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita varovasti nostellen.

4. Levitä täyte heti kakkupohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.

Mustikkatäyte ja rahkakreemi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti