tiistai 7. syyskuuta 2010

Lohenkalastajan leipärulla

Kyselin facebookissa kavereiltani, mikä on se leivonnainen, johon he haluaisivat hyvän, toimivan reseptin, jota joku muu olisi testannut jo ennen heitä? Entinen työkaverini esitti toiveen ”suolaisesta kääretortusta”, jossa olisi täytteenä tuorejuustoa ja lohta. Haaste oli sen verran mielenkiintoinen, että sitä aikani pureksittua päätin siihen tarttua. Lopputulos oli lohivoileipäkakun herkullinen maku kääretortun muodossa. 

"Lohikääris” kuten työnimenä oli, sopii mainiosti korvaamaan voileipäkakun pienemmissä juhlissa. Lisäksi kuorruttamalla ja koristamalla rullasta voi saada todella näyttävän, jolloin se ei häpeile lainkaan perinteiselle voileipäkakulle. Tämä on kuitenkin paljon nopeampi ja edullisempikin valmistaa eikä vaadi erityisosaamista. Silti maku on herkullinen ja täytteeksi on helppo soveltaa muutakin kuin lohta.

Rulla kannattaa valmistaa edellisenä päivänä, jotta se ehtii vetäytyä ennen tarjoilua. Toisaalta muutama tunti jääkaapissa voi riittää, sillä rullassahan käytetään vastapaistettua leipää toisin kuin voileipäkakussa.
Kiitos ideasta, Satu!


3 dl maitoa
50 g voita

25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoja

täyte:
200 g tuorejuustoa

250 g savulohta
1,5 dl kurkkusalaattia
1-2 tl kuivattua tilliä
aromisuolaa


1. Valmista pohjataikina;
lämmitä maitoa mikrossa tai kattilassa
ja lisää joukkoon voi. Kuumenna kunnes
voi on sulanut. Jäähdytä nyt kädenlämpöiseksi.

Murenna joukkoon hiiva, lisää suola, hiutaleet
ja jauhot. Valmis taikina on paksua "velliä",
joka saattaa herättää kyseenalaisia tuntemuksia,
mutta älä huolehdi, taikinan rakenteen on oltava pehmeä
jotta kypsän leivän rullaaminen onnistuu repeilemättä.


2. Kaada taikina pellille ja levitä tasaisesti.
Anna levätä n. 15 minuuttia.

Paista sitten 200 C:ssa noin 15 minuuttia,
kunnes pinta on kauniin kullanruskea;

Kypsän leivän pintapuoli.
Täyte levitetään alapinnalle.

Anna leivän jäähtyä ennen täytteen levittämistä,
mutta älä odota liian kauan.


3. Valmista täyte:
sekoita kulhossa kaikki ainekset sekaisin.
Maista maku ja sopiva suolaisuus.

Levitä sitten täyte leivälle.
Rullaa niin kuin kääretorttu; aloita pitkältä sivulta
rullaten napakaksi rullaksi.

Huom! Pohjaa ei tarvitse kostuttaa.
Jos epäröit, voit maidolla tai vedellä pullasutia käyttäen
kostuttaa reunoilta.


Valmis rulla. Kääri rulla leivinpaperiin, nosta jääkaappiin
ja anna tekeytyä seuraavaan päivään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti