sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Omena-kanelimuffinsit (gluteeniton)


Multa kyseltiin hyvää gluteenitonta muffinsireseptiä ja sen sijaan, että olisin vain poiminut arkistoistani jonkin valmiin, halusin itse kokeilla ja kehitellä hyvän ohjeen.

Muffinsit on siitä näppäriä, että niitä voi tehdä ennalta pakkaseen ja sulattaa sitten, kun keliaakikkoystävä tulee käymään. Juhlavampaan hetkeen niistä saa kuorruttamalla ja koristelemalla todella näyttäviä ja herkullisia leivoksia.


2 munaa
1½ dl sokeria
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 pss omena-kaneli-kiisseliaineksia
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
75 g margariinia
1 dl maitoa tai kermaa



Tässä tuotteet, joita käytin.
Kiisseliainekset ovat luontaisesti gluteenittomia;
sakeuttava ainesosa on perunatärkkelys.
Gluteeniton jauhoseos on Onnelassa aina
Sunnuntaita, olen mieltynyt sen leivonnallisiin
ominaisuuksiin ja lisäksi se on mielestäni ihan
kohtuuhintainen.

1.  Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi
vaahdoksi.


2. Lisää vaahdon joukkoon keskenään sekoitetut  
kuivat aineet sekä sulatettu rasva ja maito tai kerma.

Itse sulatan aina ensin rasvan, annan jäähtyä ja sekoitan
sitten sen joukkoon kerman. 


3. Ota muffinsipelti ja laita sen jokaiseen koloon yksi
paperinen muffinsivuoka. 


4. Lusikoi vuokiin taikinaa noin puoleen 
väliin.


 5. Lisää sitten reilu nokare marmeladia
keskelle muffinsia.


6. Jaa sitten loppu taikina marmeladin päälle.
Levitä taikinapinta tasaiseksi niin, että se
peittää marmeladisydämen.
(Muutoin se saattaa kuohua taikinan alta).


7. Paista muffinseja uunin alatasolla, 175 C:ssa
noin 20 minuuttia.

Anna muffinsien hieman jäähtyä ennen kuin
irrotat ne pellistä.

1 kommentti:

  1. Ohjeen piti olla gluteenito,mutta siinä on selvästi vehnäjauhoa.Epähuomiossa valmistin ohjeen mukaan ja kaveri joutui sairaalaan.

    VastaaPoista