keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Pienet narsissit


Alkavan kevään ja ovella kolkuttelevan pääsiäisen kunniaksi tehdään nyt narsisseja, kahdella erilaisella ohjeella. Tämä ensimmäinen ohje on monessa mielessä helpompi; työvaiheita on huomattavasti vähemmän ja välineitäkään ei tarvita ihan niin paljoa.

Mulla on sokerimassatöiden aloittamisesta asti ollut ongelmana se, missä ne kuivatan. Varsinkin kukille tuntuu olevan hankalaa löytää sopivia välineitä, jossa ne kuivaisivat kauniisti muotoonsa. Näitä narsisseja tehdessäni taas kiertelin ympäri keittiötä etsien esinettä, jolla voisin muotoilla foliosta sopivan kuivatuskupin. Kuinka ollakaan, käteeni tarttui pääsiäisaskarteluja varten hankittu styroxmuna. Kun munalla muotoilee foliosta kupin, jonka sitten leikkaa korkeudeltaan noin puoleen väliin munaa, saadaan sopivan kokoinen kuivatuskuppi pienille narsisseille.

Toinen juttu on ollut se, kuinka kananmunakennon käyttöä kuivatusalustana on kehuttu paljon, mutta itse en ole sen kanssa päässyt vielä sinuiksi. Minusta kennot ovat liian syviä ja kukista tulee rumasti epäsymmetrisiä. Kuitenkin nyt kenno oli loistava teline munakupeille, jotka istuvat paikoilleen kuin munat kennoon =D Muuten niin pyöreäpohjaisia kuppeja kun on vaikea saada pysymään pystyssä.


Tarvitset:
Keltaista sokerimassaa
Oranssia sokerimassaa
Narsissimuotin
Perinteisen piparimuotin
Pallopäisen muotoilutyövälineen
Grillitikun tai muotoilutikun
Simpukkapäisen muotoilutyövälineen
Elintarvikeliimaa tai sokerikuorrutetta
Riisinuudelia
Muotoilualustan
Kuivatusalustat


 1. Kaulitse keltainen sokerimassa 
muutaman millin paksuiseksi levyksi.

Ota siitä kuvio narsissimuotilla.


 2. Sivele kuvion pohjaan hieman 
tomusokeria ja nosta kuvio muotoilu-
alustalle.

Ohenna lehtiä pallopäisellä muotoilu-
työvälineellä; aloita keskeltä, niin saat
lehdelle pituutta. Etene reunoille, niin
saat lehdelle pyöreyttä.


 3. Ota sitten simpukkapäinen muotoilu-
työväline ja painele sillä terälehtiin
juovia. Samalla lehdet tietenkin myös
hieman ohenevat ja tulevat sirommiksi.


 4. Aseta kukka kuivatusastiaan.

Kannattaa tehdä kaikki kukat valmiiksi
tähän vaiheeseen asti, ennen kuin siirryt
seuraavaan.


 5. Kaulitse sitten oranssista sokeri-
massasta ohut levy ja ota siitä kaareva
kuvio piparkakkumuottia käyttäen.


 6. Ohenna kaarevaa osaa grillitikulla
tai muotoilutikulla. 


 7. Painele sitten simpukkapäisellä
muotoilyvälineellä röpelöä ulkoreunaan.


 8. Kiepauta sitten nauha pallopäisen
muotoilutyövälineen päähän. 

Paina liitoskohta varovasti kiinni.


 9. Ota sitten oranssista massasta pieni 
pallo ja laita siihen tippa sokerikuorru-
tetta tai elintarvikeliimaa.


 10. Liimaa sitten pallo kukan keskustaan.


 11. Sitten painetaan keskustaosa kukkaan
niin, että äsken liimattu pallo jää
keskelle.


12. Nyt voit vielä muotoilla keskiosaa,
jos haluat. Itse työnsin varovasti
reunoja hieman supumpaan.

13. Lopuksi liimaa kolme pientä pätkää
riisinuudelia kukan heteiksi. 
Nuudelin toiseen päähän voi laittaa
hieman sokerikuorrutetta, jolloin se
kestää kukassa paremmin.
Lisää myös hieman kuorrutetta heteen
esiin jäävään päähän.





Tarvikkeita löydät Leipurin Putiikki -verkkokaupasta;

Sokerimassa täällä
Narsissimuotti täällä
Muotoilutyövälineet täällä
Muotoilualusta täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti