sunnuntai 1. elokuuta 2010

Porkkana-omenapiirakka

Lähes kaikki tuntevat perinteisen porkkanapiirakan, jossa on makea tuorejuustokuorrute. Se onkin kai monille ainoa makea porkkanaleivonnainen, joka tulee mieleen sellaisista kysyttäessä.

Kyseinen leivonnainen kuuluu kyllä ehdottomasti omiin suosikkeihini, mutta toisaalta haluaisi joskus kokeilla jotain uutta. Muissa blogeissa uusia porkkanaisia reseptejä on myös kyselty. Vastauksena kyselijöille kehitin reseptin, jossa on jotain vanhaa ja jotain uutta.

Itse pidän siitä, että piirakka on kuohkeaa ja mehevää. Samanlaiseen lopputulokseen olen pyrkinyt tässä piirakkareseptissä, joka palkitseekin leipojansa herkullisilla, muhkeilla piirakkapaloilla, jotka eivät kahvipöydässä häpeile ;)


Porkkana-omenapiirakka

4 munaa
3 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 rkl kanelia
3 dl porkkanaraastetta
150 g margariinia tai voita
2 dl kermaa
2 isoa tai 3 keskikokoista omenaa



1. Kuori ja viipaloi omenat.
(Kuoriminen ei ole tarpeen, jos käytät kotimaisia omenoita,
tällöin peseminen riittää.)
2. Kuori ja raasta porkkanat.
Käytä pientä raastinterää, jolla saat hienoa raastetta.



3. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Itse käytän vanhaa kunnon neuvoa,
vatkataan 5 minuuttia per muna.
Monitoimikoneella ja kohtuullisia määriä
vatkatessa sitä on helppo noudattaa.

Vaahto on valmista, kun vatkaimella / vispilällä
massan pintaan tehty kuvio pysyy siinä hetken.



4. Siivilöi kuivat aineet massan joukkoon.
Kuivat aineet toki kannattaa yhdistää ennen tätä,
mutta niiden siivilöiminen ennen massaan lisäämistä
on turhaa. Siivilöi mieluummin jauhot suoraan massaan.

Älä säikähdä ohjeen suurta leivinjauhemäärää,
se kaikki on tarpeen, sillä kostea porkkanaraaste
ja suuri määrä nesteitä (sula rasva ja kerma) tekevät
taikinasta melko raskaan, jolloin myös nostatusainetta
tarvitaan normaalia enemmän kohoamisen varmistamiseksi.



5. Lisää massaan porkkanaraaste, sulatettu rasva ja kerma.
Sekoita varovasti nostellen, vältä turhaa hämmentelyä.

Kun olet sulattanut rasvan, sen voi yhdistää kermaan,
jolloin seos ei ole niin kuumaa, että se latistaisi
muna-sokerivaahtoa.



6. Levitä valmis taikina pannulle.
Lado päälle omenaviipaleet.
Sirottele pinnalle kaneli-sokeriseosta.



7. Paista piirakkaa 175 C n. 30 min.
Älä paista liian pitkään, koska tällöin piirakka kuivuu
ja mehevyys häviää.

Jos olet epävarma, kokeile kypsyyttä tikulla.
Piirakka ei kärsi siitä, jos teet sen
ensimmäisten 20 paistominuutin jälkeen.



8. Anna piirakan hieman jäähtyä.
Paloittele se sitten.

Parasta piirakka on vielä hieman paistolämpänä,
vastakeitetyn kahvin tai haudutetun teen kanssa.
Piirakan kanssa voit tarjota myös kermavaahtoa,
vaniljakastiketta tai -jäätelöä.


Vinkki! Piirakka on helppo tehdä kevyemmäksi versioksi käyttämällä vähärasvaisempaa margariinia ja kerman tilalla rasvatonta maitoa. Juustokuorrutteen puuttuminen toki myös itsessään tekee piirakasta alkuperäisohjetta kevyemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti