maanantai 26. syyskuuta 2011

Liivatteeton puolukkahyydykekakku


Paljon kysellään leivontablogeissa ja keskustelupalstoilla hyydykekakkuja, joissa olisi käytetty perinteisen liivatteen sijaan agar agaria. Nyt Onnelassa tarjotaan yhtä ratkaisua tähän pulmaan esittelemällä ohje puolukkahyydykekakusta, jossa on käytetty hyydyttäjänä agar agaria sekä hyytelösokeria.

Tarkan kuvallisen ja sanallisen ohjeen sekä jo pohjustukseksi annetun erilaisten hyydyttäjien käyttöohjeen pohjalta uskon, että myös ensimmäistä kertaa agaria kokeilevalla on täydet edellytykset onnistua. 

Tuosta agarista sen verran muuten, että siihen liittyy ehkä tuntemattomuudestaan johtuen paljon ennakkoluuloja ja -käsityksiä sen käyttäytymisestä mm. maitotuotteiden kanssa ja voimakkaan jälkimaun jättämisestä. Minä rohkenen omien kokemusteni perusteella kumota molemmat myytit. Täytteen rakenteessa ei ollut havaittavissa lainkaan rakeisuutta enkä myöskään huomannut minkäänlaista sivumakua - joskin olen kuullut tästä puhuttavan vain silloin kun agaria käytetään suuria määriä. Nyt sitä kuitenkin tarvitaan vähemmän, kun toisena hyydyttäjänä toimii tuo hyytelösokeri. 


Pohja:
1 kääretorttupohja

Täyte:
3 dl kermaa
250 g rahkaa
3 rkl agar agar -hiutaleita
6 rkl vettä
1,5 maitoa tai kermaa
3 dl hyytelösokeri multia
5 dl puolukoita

Päälle:
3 dl puolukoita
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria


1. Valmista kääretorttupohja ohjeen mukaisesti.
Anna jäähtyä hyvin.

Laita agar agar veteen turpoamaan noin 10 min
ajaksi.


 2. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita joukkoon rahka.


 3. Survo puolukat sauvasekoittimella ja sekoita ne
vaahdon joukkoon.


 4. Leikkaa kääretorttupohjasta sopivan muotoinen 
pohja kakulle (käyttäessäsi irtopohjavuokaa on
pohjarengas hyvä apu).


 5.Laita kattilaan maito tai kerma ja hyytelösokeri.
Lämmitä miedolla lämmöllä.
Sulata agarseos mikrossa (niin että sulaa ainakin
osittain). Lisää sitten seos kattilaan hyytelösokeri-
liemen joukkoon huolellisesti sekoittaen.

Kuumenna seosta niin kauan, että sokeri sekä agar
ovat täydellisesti liuenneet seokseen (n. 5-10 min).


 6. Lisää seos puolukkavaahdon joukkoon ja 
sekoita huolellisesti. 


7. Kaada massa kakkupohjan päälle ja tasoita pinta.

Anna hyytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan
päivään.


8. Kun kakku on hyytynyt, ripottele pinnalle puolukat.
Valmista tavallisesta hyytelösokerista liemi pakkauksen
ohjeen mukaan ja lusikoi se sitten puolukoiden päälle.
Anna hyytyä kylmässä vielä n. vartin verran, jonka 
jälkeen voit irrottaa kakun vuoasta.

Ja tadaa! Kasassa kestää ihan ilman liivatteitakin. =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti